'Niin se on se, joka aina vastustaa kaikkea.'
    'Monelta taholta saimme ennakkoon tietoa, että sinun kanssasi on vaikeaa työskennellä.'
    'Sinä olet kommunisti ja aina kaikkea vastaan. Me olemme isänmaallisia.'

    Siinä muutamia ihan viime aikoina itsestäni kuulemia sanontoja. Ensimmäinen noista on tullut toisen henkilön välittämänä, muut on sanottu mulle suoraan. Nämä sattuvat niin sopivasti viimeksi kirjoittamaani aiheeseen palautteesta ja sen antamisen vaikeudesta.

    Pidän suoraan sanomisesta. Niin teen itsekin. Meillä kai on kuitenkin totuttu kaiken silotteluun. Varsinkin yhteisten asioiden hoitamisessa. Ja tuohon tottumukseen sisältyy se, että puhutaan sitten pienemmässä porukassa ja takanapäin.

    Kovasti minua ihmetyttää, mistä on syntynyt se ajatus, että vastustan kaikkea. Itse olen kuvitellut olevani hyvinkin muutoshaluinen ja -hakuinen.  Mielestäni lukuisat ovat ne ideat ja ehdotukset, joita olen esittänyt lähiympäristön ja yhteisten toimintojen kehittämiseksi. Ja monet ovat käytännön työt, joissa muutos- ja kehitystyötä olen ollut tekemässä.  

    Tietenkin minulla on omat luuloni itsestäni. Oikeat ja varmaan väärätkin. Mutta yhtä lailla uskon, että monilla muilla on omat luulonsa minusta. Kohtuullisen varma olen, että ne perustuvat kuulopuheisiin. 

    Olin tilanteessa, jossa nuori mies korosti omaa isänmaallisuuttaan ja sanoi minua kaikkea vastustavaksi kommunistiksi.  Emme olleet koskaan vaihtaneet sanaakaan esimerkiksi yhteiskunnallisista asioista. Hän ei ole koskaan ollut yhdessäkään samassa tilaisuudessa kanssani. Jäin itse tykönäni miettimään, mistä tämä kertoo. En kuitannut asiaa sillä, että olin juuri järjestyksenvalvojana poistanut tämän kaverin ravintolasta. Ehkä olisi pitänyt.

   Vakavammin ja pisempään jään pohtimaan, mistä kertoo toinen tämän viikkoinen kahden eri henkilön antama palaute. Palaute sisälsi vilpittömät (ainakin minä uskon niiden vilpittömyyteen) kiitokset siitä yhteistyöstä, jota muutaman viime kuukauden ajan olemme tehneet. Emme varsinaisesti tunteneet aiemmin toisiamme. Kiitos tuli sanoina, kättelynä ja halauksena.

    Yhtenä asiana kiitoksen taustalla ja ehkä erityisenä aiheenakin oli se kuva, joka näille vieraille oli minusta annettu etukäteen. Heidän sanojensa mukaan usealta eri taholta annettiin ymmärtää tai sanottiin etukäteen suoraan, että kanssani on vaikea työskennellä. Ja tuo kuva oli maalattu juuri sen yhteisön sisältä, jonka tulevaa kehitystä yhdessä olimme pohtimassa.

    Käytännön työssä he tulivat toisenlaiseen tulokseen. Tämän palautteen he antoivat jo matkan varrella ja erityisesti nyt lopuksi. Kiitos heille siitä.

    Aivan yhtä lailla muistelen sitä onnittelukortin tekstiä, jonka tasavuosia täyttäessäni sain samassa lautakunnassa työskenneeltä vanhemmalta kokoomuslaiselta rouvalta. Hän kirjoitti kortissaan, kuinka kanssani oli miellyttävä ja helppo toimia lautakunnassa, kuinka näkemykseni olivat hyvin perusteltuja ja esitykseni täsmällisiä. Siinäpä sitä entiselle kommunistille ja nykyiselle vasemmistoliittolaiselle miettimistä, onko tehnyt jotain väärin kun kokoomuslainen kiittää!

    Pohdinnan paikka on kuulopuheiden ja ennakkoluulojen merkityksessä. Niiden käyttämiseen on joillakuilla varmasti omat tarkoituksensa ja tarkoitusperänsä. Jos se tekee heistä onnellisia ja autuaita, niin toimikoot näin.

     Itseltä on kuitenkin kysyttävä, toiminko samalla tavalla. Onko niin, että koen itse olevani toisten ennakkoluulojen uhri, mutta en huomaa tekeväni toisista samalla tavalla minun ennakkoluulojeni uhria?