Olen tässä viime aikoina soitellut paikallisessa kylän baarissa vanhoja kunnon vinyylilevyjä kaikkine rahinoineen. Jotkut ovat kommentoineet, että ne 45 kierroksen nopeudella pyörivät pitkäsoittolevyt eivät ole vain nostalgisia. Itse asiassa juuri päinvastoin; ne säilyttävät edelleen asemansa. Ja pitempään kuin nykyiset cd-levyt. Tiedä häntä.
   
    Soitellessani milloin muistojemme valsseja tai rakkauden ja romantiikan teemaan liittyviä pääasiassa kotimaisia iskelmiä olen ollut havaitsevinani yleisön suoran palautteen, vaikka mitään ei olisi sanottukaan. Pöytäkunnissa on mietitty ja arvuuteltu, kuka laulaa ja soittaa. On sitä kysyttykin. Ja kommentoitu muutenkin kiittävästi hyvistä sunnuntaisista kahvikonserteista.

    Ehkäpä yleisön joukossa on muisteltu sitäkin, minkälaisissa olosuhteissa on levyn ensi kerran kuullut. Sitä ei kyllä ole tultu julkisesti sanomaan. Minullakin on omat muistikuvani 1960-luvulta alkaen. Eilenkin jäin muistelemaan Viitasaaren Rebecca-nimistä kirjastonhoitajaa ja hänen tytärtään. Ja muistelin minä Ritvaakin, jonka kanssa vaihdoin ensisuudelmat (siis hänen kanssaan ensimmäiset) saman kirkonkylän siunauskappelin seinustalla. Ne maistuivat mansikalle. Ritvalle en vain valitettavasti pystynyt nimikkokappaletta soittamaan.

    Palautteella on äärimmäisen tärkeä merkitys. Sanotaanpa se ääneen tai annetaan muuten vaan ymmärtää. Mistähän se johtuu, että me emme osaa tai uskalla antaa palautetta? Pitäisiköhän esimerkiksi työväen/kansalaisopistoissa järjestää erillisiä palautekursseja? Ehkäpä omaa ja toisten pahaa oloa voitaisiin lievittää.

    Palautteen antaminen tutuille ja läheisille ihmisille tuntuu olevan erityisen vaikeaa, ainakin minulla. Ja erityisesti positiivisen palautteen antaminen. Ja useimmiten juuri he sitä tarvitsevat.

    Vieraammiltakin saatu ja myönteinenkään palaute ei tee ketään ylpeäksi. Mutta iloiseksi se tekee. Voi kokea, että on osannut tehdä jotain. Sanon tämän ihan henkilökohtaisesti ajatellen niitä Akaan seudun päätoimittajan kirjoittamia lehtijuttuja antamastani haastattelusta koskien Etelä-Pirkanmaan kehittämistyötä.

    Palautteessa on katsottava ihmistä ihmisenä. Eikä ajateltava häntä esimerkiksi kilpailijana, vastustajana, eri mieltä olevana tomppelina, alaisena, esimiehenä tai vaikkapa poliitikkona.