Valkeakoskella on useana vuonna julistettu työrauha. En ole ollut tilaisuuksissa paikalla, joten olen tiedotusvälineiden armoilla niiden ja julistustenkin sisällön suhteen. Enkä tiedä, alkaako julistus näin sanoen: ’Huomenna, jos jumala tai työpaikan pomo suo’.

Työrauha on varmaan asia, josta jokaisella on oma käsityksensä ja ymmärryksensä. Olipa työssä tai ei. Joku sen voi kokea työehtosopimusten mukaiseksi työrauhavelvoitteeksi. Siis rauhaksi lakkoja vastaan. Tai voisihan se olla paperimiehille rauha työsulkuja vastaan, mitä tässä takavuosina olisi tarvittu.

Minä miellän työrauhan myös tavoitteeksi saada tehdä työnsä kunnolla. Siis saavuttaa hyviä tuloksia, jotka tyydyttävät niin itseä kuin työnantajaakin.

Hyvien tulosten saavuttaminen työelämässä tuottaa henkilökohtaista hyvinvointia myös perhe- ja muussa yksityiselämässä. Hyvien tulosten saavuttaminen ei kestä enempää työnantajan edustajien kuin työtovereidenkaan asiatonta puuttumista työn tekemiseen. Se kestää ja se edellyttääkin asiallista ohjausta, neuvontaa, palautetta ja kannustusta.

Varsinkin seurakuntia on viime vuosina nostettu tikun nokkaan huonosta työilmapiiristä. Ja samalla lailla siellä on ollut koko julkinen hallinto pienistä yksiköistä valtion keskushallintoon asti. Jotenkin on näyttänyt siltä, että julkishallintoon on pesiytynyt sellaista johtajajoukkoa, jolla ei ihmisten ja asioiden johtamisen taidosta ole hajuakaan.

Mutta ei työyhteisön ongelmia pidä yksiselitteisesti laittaa vain johtajien syyksi. Kiusaaja saattaa olla keskellämme kenen hahmossa tahansa. Johtajilla kuitenkin on enemmän valtaa ja mahdollisuuksia toteuttaa omia ’unelmiaan’. Niin hyvässä kuin pahassa.

Suosittelen kaikille luettavaksi Raimo Mäkelän kirjaa ’Naamiona terve mieli’. Se alaotsikko kysyy itse asiassa opettavasti ’Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen?’. Kirkkoon kuulumattomana henkilönä minua ei lainkaan häiritse se, että kirjan kirjoittaja ja julkaisija taitavat olla sidoksissa Suomen Raamattuopistoon.

Ay-liikkeenkin pitäisi pystyä nykyistä enemmän puuttumaan työilmapiirikysymyksiin. Eikä pelkästään siinä tilanteessa, jossa joku mukavalta ja asiantuntevalta vaikuttava mutta todellisuudessa pahasti luonnehäiriöinen (narsisti tai jopa psykopaatti) on jo aiheuttanut pahat ongelmat. Ennalta ehkäisy on paikallaan.

Maan hallitus on toteuttanut kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaa. Itse asiassa siitä on kuulunut kovin vähän. Kysyä sopii, missä ovat sen tulokset. Sen muistan, että taannoin politiikkaohjelman johtaja arvosteli poliittisia puolueita siitä, että ne eivät kuuntele riittävästi kansalaisia. Aiheellista arvostelua minusta.

Kansalaisvaikuttaminen ja työrauha ovat toisilleen lähekkäisiä asioita. Kaikilla tasoilla. Jos voit vaikuttaa työhösi ja työympäristöösi, on myös työrauha lähempänä. Ja työilmapiiri korkeammalla.

Ilolla uskallan sanoa, että tämän maan hallituksen käynnistämissä toimissa on kiitoksenkin aiheita, vaikkapa juuri nämä kansalaisvaikuttamisen tavoitteet. Mutta rehellisesti on  sanottava, että maan hallitus ei pysty tavoitteita toteuttamaan - se työ kuuluu kaikille poliittisille ja yhteiskunnallisille toimijoille. Kaikilla tasoilla.

Poliittiset päättäjät eivät saa linnottautua torneihinsa ohjaamaan kansalaisia. Kurun vasemmistoliitto ja sen valtuustoryhmä ovat tehneet hyvää työtä; jo vuosia sitten siellä alettiin järjestää valtuustoryhmän kokoukset avoimina tilaisuuksia. Antaa kuntalaisille mahdollisuuden kuulla ja vaikuttaa. Samaa olemme epäsäännöllisesti yrittäneet Orivedellä. Totuuden nimissä on sanottava, ettei monikaan kuntalainen kutsua tilaisuuteen ole kuullut. Ehkäpä se on liian uutta.

Yhtä tärkeää kuin itse osallistuminen vaikkapa valtuustoryhmän avoimeen kokoukseen on myös se vaikutelma, joka politiikan tekemisestä annetaan. Kekkonen aikanaan sanoi, että ’niin on, jos siltä näyttää’. Koko politiikan arvostus kasvaisi, jos politiikan tekeminen edes näyttäisi siltä, että kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa. Kaikilla tasoilla.

”Jokainen ihminen tulee maailmaan kedon kukkaset käsissään ja silmissään.”

Näin Tommy Tabermann aloittaa kirjallisen kysymyksensä eduskunnassa. Tuo aiemmin ihmissuhteita parantavien hyvinvointipakkausten esittänyt kansanedustaja kysyy nyt työpaikkakiusaamisesta. Hänen mukaansa kyse on henkisestä väkivallasta, joka vaarantaa uhrin hengen ja elämän.

En ole lukenut tutkimuksia, mutta Uutispäivä Demari kertoo Tabermannin kyselyjutussaan, että Suomessa työpaikkakiusaaminen on kaksi kertaa yleisempää kuin Euroopan maissa keskimäärin.

Runoilija, kansanedustaja on siis todella tärkeällä asialla.

Kiusattu kokee valtavaa henkistä painetta. Hänen pitää olla vahva, jotta hän uskaltaa puhua edes lääkärille. Liian usein kiusatut vaikenevat pelätessään asemansa yhä heikkenevän. Liian harvoin kiusattujen läheiset tukevat kiusattua pelätessään joutuvansa itse kohteiksi. Näin varsinkin silloin, kun kiusaaja on työpaikan johtotasoon kuuluva henkilö.

Kiusatulle jo pelkästään puhuminen on vaikeaa. Yhäti vaikeampaa on saada itsensä ymmärretyksi. Taitava kiusaaja osaa toimia niin, että mihinkään ei kunnolla pääse kiinni. Muodollisesti ja laki- tai säädösteknisesti kaikki asiat on hoidettu oikein. Kirjassaan Naamiona terve mieli Raimo Mäkelä näkeekin tällaisen taitavan toiminnan yhtenä psykopaatin tunnusmerkkinä. Psykopaatti johtavassa asemassa on vaarallinen.

Voin olla väärässä, mutta minusta tuntuu, että työpaikkakiusaamista tapahtuu julkisen hallinnon työpaikoilla suhteellisesti enemmän kuin ruumiillisissa töissä ahertavien joukossa. Takavuosina nousivat monet seurakunnat tässä suhteessa esille. Sitä voi pitää sikäli yllättävänä, että seurakunnissa jos missä pitäisi olla myös sielunhoidollisia ammattilaisia. Vai onko kyse siitä niin kovin yleisestä ulkokullaisesta uskonnollisuudesta, jossa mottona on ’älä tee niin kuin minä, tee niin kuin minä opetan’?

Kiusattua ei lainkaan helpota tai auta se vähättely, jonka saa niin usein kohdata sanonnalla ’sellaistahan tapahtuu joka työpaikalla’. Se ei tee kiusaamista yhtään oikeutetummaksi. Dario Fon seitsemäs käsky kuuluu ’Kun kerran kaikki varastavat, voin minäkin varastaa – vaikkakin vähemmän’. Varastamisen tilalle voidaan laittaa kiusaaminen, lyöminen tai ampuminen – yhtä lailla ollaan rangaistavaksi kuuluvassa toiminnassa.

Vaikka kiusaamisesta onkin vaikea puhua ja saada toinen ymmärtämään kiusatun kokemaa tunnetilaa, on parempi yrittää kuin kätkeä kaikkea sydämeensä. Tämä vahvistaa itse kiusattua. Jos kiusatun pomolla tai tämän esimiehillä ei ole valmiutta edes keskustella, ollaan minusta jo vaikeassa tilanteessa. Se itse asiassa vakuuttaa vääryyttä tapahtuneen.

Rohkeutta kaikille kiusatuille! Rohkeutta kaikille kiusaajille avoimesti selvittää asiat!

Minusta Pirkanmaan uusi kuntarakenne voisi olla kovin yksinkertainen. Tampere on edelleen Tampere. Eteläinen maakunnan osa kootaan Lempäälän, Akaan ja Valkeakosken ympärille yhdeksi yksiköksi. Pirkkalalla on ollut tähänkin saakka taipumus olla ensi näkemältä tietämättä yhteistyösuuntaansa. Annettakoon sille mahdollisuus valita, haluaako se olla osa Tamperetta vai eteläistä suurkuntaa.

Lännessä Nokia kannattelee uutta muodostuvaa Sastamalaa. Ja Ylöjärven tehtävä on kantaa huolta ’takamaistaan’ Kihniötä myöten. Idässä ja kaakossa Kangasalalla on voimaa muodostaa nyt jo sovitun terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen mukainen kunta.

Pohjoinen Pirkanmaa on hivenen ongelmallinen. Mutta kaikessa tutkimuksessakin tarvitaan verrokki; muodostakoot Mänttä-Vilppula, Ruovesi ja Virrat muita kuntia väestöltään selvästi pienemmän yksikön. Päästään jatkossa vertailemaan, mitä merkitystä kuntakoolla on palveluihin, talouteen ja kunnan toimintaan yleensä.

Ei tässä kuitenkaan vielä kaikki. Rajojen ylikin on uskallettava katsoa. Keski-Suomen Kuhmoisissa on sanottu olevan senkin lajin ihmisiä, jotka katsovat kohti Pirkanmaata. Satakunnan Kiikoinenhan taitaa tehdä maakuntavalintansa noin kerran noin joka toisena valtuustokautena.  Eivätkä nämä liene ainoita rajatapauksia, joissa muutokset ovat mahdollisia. Varsinkin, jos aluehallinnon uudistuksessa tarpeellisia muutoksia tehdään myös maakuntien tasolla mm. yhteistoiminta-alueiden muodostuksessa.

Mutta kunta- ja palvelurakenneuudistus ei ole vain kuntien yhdistämistä. Se ei ole myöskään vain palvelujen tilaamista ja tuottamista. Ei vain yhteistyön järjestämistä. Se on niitä kaikkia. Ja ennen kaikkea sen on oltava kuntalaisten tarvitsemien julkisten palvelujen hoitamista. Näihin koetan palata kuitenkin joskus toiste.

Järjestöelämässä olen usein sanonut, että toiminta tuo rahaa. Se on ollut vastaus siihen ruikutukseen, että 'kyllä mekin toimisimme, jos olisi rahaa'.

Valtiovarainministerit ovat ottaneet elämäntehtäväkseen saattaa valtion talous 'kuntoon'. Mihin se on johtanut? Kuntien kuristaminen on yksi näkyvä seuraus. Maan hallituksen päätökset verojen alentamisesta maksatetaan käytännössä kuntatasolla korotettuina käyttömaksuina ja kunnallisveron nousuna.

Mihin sitten johtaa kuntatason vaatimus kuntatalouden saattamisesta tasapainoon? Liian usein siihen, että supistetaan pikkuisen palveluja sieltä ja täältä ajatellen (ja joskus luvatenkin), että parannetaan palveluja sitten kun on rahaa. Liian usein siihen, että korotetaan käyttö- ja palvelumaksuja siellä ja täällä. Liian usein siihen, että myydään kunnan omaisuutta. Joskus lainanottoon. Joskus veroprosentin nostoon.

Olen vastannut kysymykseen kunnallisveron kipukynnyksestä, että se on 23-25 %. Nykyisinhän korkein veroporosentti maassamme on 20,5 %. Nykymenolla jopa 25 % on muutaman vuoden päästä aivan mahdollinen. Orivesi ei sen saavuttamisessa ole ainoa eikä ensimmäinen.

Kysymys on siitä, mitä vastinetta veroilla halutaan. Tietenkin on mahdollista pitää alhaista veroprosenttia, mutta samalla pidetään tällaisissa Oriveden kaltaisissa maaseutukunnissa myös alhaista palvelutasoa. Edes yksityiset palvelut eivät kaikilta osin tule tänne korvaamaan alhaisen verotuksen vuoksi lopetettavia julkisia palveluja.

Alhainen palvelutaso johtaa kierteeseen. Kunta ei ole vetovoimainen. Uutta väkeä ei tule. Osa nykyisistäkin muuttaa pois. Verotulot pienenevät. Kunnan tulot pienenevät. On nostettava käyttömaksuja. On vähennettävä palveluja.

Myös kuntatasolla toiminta (palvelut) tuovat rahaa, jolla toimia. Kunnan vetovoimaisuus ei ole kiinni vain sijainnista. Se on ehkä enemmänkin kiinni siitä yleisestä tietoisuudesta, että siinä ja siinä kunnassa asiat ovat hyvin. Tällainen voi olla myös Orivesi.

En ole niin sinisilmäinen ja lapsellinen, etteikö kuntataloudessa pitäisi ottaa huomioon selvät näkyvät kehityspiirteet, esimerkiksi koululaisten määrä väheneminen. Kyllä tämän on näyttävä myös niissä rahoissa, jotka koulutyöhön käytetään. Silti koulutyöhön on turvattava opetuksen kannalta tarpeelliset määrärahat.

Aivan niin suoraa vaikutusta ei ole sillä, että ikäihmisten määrä lisääntyy. Nykyään ikäihmiset ovat entistä paremmassa kunnossa. Lieneekö niin, että me tarvitsemme lisääntyvästi terveyspalveluja vasta elämämme loppuvuosina? Sillä ei niinkään ole merkitystä, elämmekö keskimäärin 65- vai 85-vuotiaiksi.

Lyhyenä yhteenvetona. Talous on tärkeä, mutta se ei voi olla kaiken muun alleen alistava voima. Ja on nähtävä erilaisia tapoja saattaa kuntatalous kuntoon.